tiistai 10. heinäkuuta 2012
Appelsiini-suklaakakku
Pohja on tavallinen, neljän munan täytekakkupohja, tehty periaatteella saman verran munia, jauhoja ja sokeria + ripaus leivinjauhetta. Munat siis rikotaan mukiin ja toiseen samanlaiseen mukiin mitataan saman verran sokeria. Sokerit kulhoon ja tyhjään mukiin sitten munien kanssa saman verran jauhoja. Munat ja sokerit vaahdoksi ja sitten siivilöidään joukkoon varovasti jauhot+leivinjauho. Voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan ja uuniin noin puoleksi tunniksi (175 astetta) tai niin kauaksi aikaa, kun pohja on kypsä.Tällä kertaa mie käytin kakkuvehnäjauhoja, yleensä laitan tavallisia vehnäjauhoja ja noin puolet perunajauhoja. Hyvää tuli kuitenkin näinkin :) Pohjaohjeita löytyy netistäkin pilvin pimein, joten en viitsi sitä sen kummemmin tähän kirjoitella.
Täytettä laitoin ihan älyttömästi :D Tästä määrästä riittäisi vallan mainiosti kuuden munan kakkuunkin, puolet riittäisi tälläiseen neljän munan pohjaan. Paiston kakun 20cm vuoassa, joten siitä tuli tosi korkea! Oli ainakin näyttävä :) Jos koko täytemäärän käyttää pieneen kakkuun, kannattaa täytteeseen ehdottomasti laittaa liivatetta, jotta kakku pysyy kasassa leikatessa. Jos teet vaan puolet täytteestä, voi liivatteen jättää poiskin.
Sitten sitä ohjetta...
Tarvitset:
1kpl 4-6 munan täytekkakkupohja
kostutukseen: appelsiinituoremehua, jota laimennettu tilkalla vettä.
täyte 1:
1 paketti (200g) appelsiinituorejuustoa (viola)
3dl kuohukermaa
1rkl appelsiinimarmeladia
2rkl appelsiinimehua
½dl sokeria (tai maun mukaan)
2 liivatelehteä
tilkka vettä
täyte 2:
1 paketti (200g) maustamatonta tuorejuustoa
3dl kuohukermaa
200g maitosuklaata
2 liivatelehteä
tilkka vettä
koristeluun:
marmeladia
erilaisia hedelmiä (esim. kiiviä, rypäleitä, persikkaa, karambolaa, klementiinejä)
hyytelösokeria+vettä
kermavaahtoa (tämän koristeluun meni noin 3dl, vatkasin 4dl kermaa ja yli jäi)
rouhittua suklaata
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan ja kostuta se appelsiinimehu-vesiseoksella.
Täyte 1: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto, sokeri, marmeladi ja appelsiinimehu. Liota liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä, anna jäähtyä hetki ja sekoita täytteeseen. Lusikoi täyte kostutetun pohjaosion päälle. Pohja kannattaa laittaa kelmulla vuorattuun vuokaan ja tarvittaessa jatkaa vuokaa reunakalvolla, jos kakku ei siihen muuten mahdu korkeuden puolesta. Laita toinen pohjaosa täytteen päälle.
Täyte 2: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja sula suklaa. Liota liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä, anna jäähtyä hetki ja sekoita täytteeseen. Lusikoi täyte pohjan päälle ja laita viimeinen pohjaosio täytteen päälle. Kääräise kelmun reunat suojaamaan kakkua ja anna hyytyä vähintään kolme tuntia tai mieluiten yön yli.
Koristele valmis kakku sivelemällä pintaan ohut kerros marmeladia ja asettelemalla sille hedelmiä haluamallasi tavalla. Valmista kiille hyytelösokeripaketin ohjeen mukaan. Viimeistele kakku kermapursotuksilla ja suklaarouheella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti