maanantai 1. toukokuuta 2017

Yön yli kohotetut bagelit



Bagelien valmistus vaatii vähän viitseliäisyyttä, mutta ne maistuvat superhyviltä aamiais- tai brunssipöydässä. Kun teet taikinan edellisenä iltana jääkaappiin kohoamaan, ei aamulla leipomiseen mene niin paljoa aikaa.

Täytin oman bagelini maustamattomalla tuorejuustolla, viinisuolaheinällä, maustekurkulla, punasipulilla ja naudan savupaistilla. Ohjeen jälkeen löydät myös muutaman muun täyte-ehdotuksen.

 Bagelit (12 kpl)

Tarvitset:
6dl vettä
7g kuivahiivaa
1rkl hunajaa
14-15dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa

Lisäksi:
öljyä
n. 2 litraa vettä
1 rkl suolaa
seesaminsiemeniä

Lämmitä vesi hieman kädenlämpöistä lämpimämmäksi. Kaada joukkoon kuivahiiva ja anna olla noin 5 minuuttia. Sekoita joukkoon hunaja. Mittaa toiseen astiaan n. 10dl jauhoista ja suola. Kaada vesi-hiiva-hunajaseosta hiljalleen jauhojen joukkoon koko ajan vaivaten. Lisää lopuksi 4-5dl jauhoja kunnes taikinasta tulee paksua. Vaivaa kunnes taikina irtoaa vuoan reunoista ja saat muotoiltua siitä suuren pallon. Öljyä iso astia kevyesti ja nosta pallo siihen. Peitä astia kelmulla ja nosta jääkaappiin kohoamaan yön yli.

Aamulla vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja voitele se kevyesti öljyllä. Ota taikina jääkaapista ja kaada se leivinalustalle. Pyörittele taikinasta pötkö ja leikkaa se 12 palaan. Tee taikinasta palloja, työnnä sitten peukalo pallon läpi ja pyörittele rinkuloiksi. Laita bagelit öljytylle leivinpaperille kohoamaan vielä 15 minuutiksi. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää sitten suola ja pienennä lämpöä. Keitä bageleita vedessä n. 30 sekuntia/puoli ja nosta sitten reikäkauhalla takaisin pellille. Ripottele vielä kosteiden bageleiden päälle seesaminsiemeniä ja paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Halkaise jäähtyneet bagelit ja tarjoa mieleistesi täytteiden kanssa. Voit halutessasi paahtaa bagelit ennen täyttämistä

Täyte-ehdotuksia:

Blt-bagel:
Salaattia
Pekonia
Maustamatonta tuorejuustoa
Tomaattia

Vuohenjuustobagel:
Pehmeää vuohenjuustoa
Hunajaa
Paahdettuja pekaanipähkinöitä

Avokado-kylmäsavulohibagel:
Muussattua avokadoa
Sitruunamehua
Mustapippuria
Kylmäsavulohta

Maapähkinävoi-banaanibagel:
Maapähkinävoita
Banaania siivutettuna
Kanelia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti