tiistai 10. heinäkuuta 2012

Mariannejuustokakku



Tarvitset:

Pohja:
200g dominoita (tai vastaavia, mie käytin pirkan daniela-keksejä)
50g voita

Täyte:
200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl maitorahkaa
4dl kuohukermaa
1 pussi marianne crushia
1rkl sitruunamehua
1tl vaniljasokeria
sokeria maun mukaan
5 liivatelehteä
tilkka vettä

Kiille:
1 purkki Pakkasmarjan Marja-puree mansikkasosetta, löytyy pakastealtaasta (tai vastaava määrä itse soseutettua, sokeroitua mansikkaa)
1 liivatelehti
tilkka vettä

Murskaa keksit, sulata voi ja sekoita. Painele seos kevyesti (älä tinttaa, muuten pohjasta tulee hankala leikata) leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto, rahka ja mariannerouhe. Mausta sokerilla, vaniljasokerilla ja sitruunamehulla. Sulata liivatteet pakkauksen ohjeen mukaan tilkaan kiehuvaa vettä, anna jäähtyä hetki (huom. ei liian kauan, ettei ehdi jähmettyä) ja sekoita sitten täytteeseen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja annna jähmettyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia, mieluiten yön yli.

Valmista kiille vasta kun kakku on kunnolla hyytynyt. Liota liivatetta hetki kylmässä vedessä ja sulata se sitten tilkkaan kiehuvaa vettä. Sekoita liivate sulatettuun marjasoseeseen. Kaada kiille varovasti kakun päälle ja anna hyytyä vielä pari tuntia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti