keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kirsikka-suklaakakku



Tää kakku oli ihan älyttömän hyvää! Pohjan ohjeen nappasin HerkkuKirpun blogista. Ohje oli sacherkakulle, mutta mie halusin täyttää tän vähän eri tavalla.Tein pohjan vain puolikkaana annoksena pieneen kakkuvuokaan, jolloin paistoin sitä vain puoli tuntia.

Pohja

Tarvitset:
130g voita
100g tomusokeria
2 tl vanilliinisokeria
7 keltuaista
200g tummaa suklaata sulatettuna
7 valkuaista
1½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja


Vatkaa voi, tomusokeri ja vaniljasokeri pehmeäksi vaahdoksi. Erottele seitsemän kananmunan valkuaiset ja keltuaiset toisistaan. Lisää keltuaiset ja sula taloussuklaa voi-sokerivaahdon joukkoon. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kuohkeaksi, mutta ei liian kovaksi (eli EI marenkimassan tapaiseksi). Nostele ja sekoittele valkuaisvaahto varovasti taikinaan (älä vatkaa). Lisää lopuksi vielä vehnäjauho. Sekoita varovasti (älä vatkaa). Kaada hyvin voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista uunin keskitasossa, 175 asteessa noin tunti.


Jäähtyneen kakkupohjan kostutin vaniljasokeri-maitoseoksella ja täytin kirsikkahillolla ja ohuella kerroksella kermavaahtoa. Päälle tein suklaakuorrutuksen, jonka ohjeen bongasin Kinuskikissa-blogista ja koristelin vielä kermapursotuksilla. Oisin halunnu noitten kermaruusukkeiden päälle vielä tuoreet kirsikat, mutta niitä en nyt saanu :(


Suklaakuorrutus


Tarvitset:

200 g tummaa suklaata
1 ½ dl kuohukermaa

Tällä ohjeella saat riittävästi kuorrutetta normaalikokoiseen kakkuun niin, että myös kakun reunat peittyvät.

Paloittele suklaa lautaselle ja sulata se mikrossa miedolla lämmöllä. Lämmitä kerma kattilassa. Kerma ei saa lämmetä kiehumispisteeseen, mutta sen on tulee olla selvästi kättä lämpimämpää. Testaa tarvittaessa sormenpäällä lämmityksen edetessä. Ota kerma liedeltä ja kaadasulatettu suklaa joukkoon.
Sekoita, kunnes suklaa ja kerma ovat sekoittuneet tasaiseksi. Jos seoksessa on pientäkään epätasaisuutta, kuorrutteen voi laittaa vielä hetkeksi liedelle miedolle lämmölle (kerman lämmittämisen jälkilämpö riittänee) ja sekoittaa, kunnes rakenne on täysin sileä. Lopuksi voit halutessasi lisätä joukkoon pienen nokareen voita kiiltoa lisäämään.
Jäähdyttele kuorrutetta jonkin aikaa samalla sekoitellen. Kaada kuorrute sitten kakun päälle. Tasoita lastalla tai palettiveitsellä. Anna kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti