lauantai 14. heinäkuuta 2012

Pizzapohja & tomaattikastike


Kaksi pizzan tärkeintä osaa on miun mielestä pohja ja kastike. Niihin kun jaksaa vähän panostaa, saa varmasti hyvää pizzaa.Tomaattikastiketta tulee ohjeesta reilusti, sitä riittää noin viidelle pizzalle. Kastike sopii myös pastan kanssa syötäväksi.

Pizzapohja (3 normaalikokoista pizzaa)

2,5dl vettä
½ pakettia hiivaa
1tl hunajaa
3rkl oliiviöljyä
1tl suolaa
n.5dl durum-vehnäjauhoja

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää hunaja, öljy ja suola. Lisää vehnäjauhoja vähitellen alustaen taikinaa samalla. Taikinan tulee olla pehmeää, mutta silti helposti leivottavaa. Kohota leivinliinan alla kaksinkertaiseksi (puolisen tuntia). Kauli tai taputtele ohuiksi pizzoiks ja täytä haluamillasi täytteillä. Kuvan pizzassa täytteenä on tomaattikastiketta, mozzarella di bufalaa ja ventricina-salamia. Paista 250 asteisessa uunissa keskitasolla kuumalla pellillä tai pizzakivellä kunnes pizza on kypsää (n. 10-15 minuuttia uunista riippuen). Kypsän pizzan päälle voit laittaa rucolaa, tuoretta basilikaa ja oliiviöljyä, itse käytin tryffelillä maustettua öljyä.

Tomaattikastike pizzalle

5 kypsää tomaattia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1rkl oliiviöljyä
1dl tomaattimurskaa
1rkl punaviinietikkaa
1rkl ruokokidesokeria
n. ½tl suolaa
1tl paprikajauhetta
1tl kuivattua timjamia
1tl kuivattua oreganoa
n. 1dl tuoretta basilikaa silputtuna
muutama kierros mustapippuria myllystä

Kalttaa tomaatit: tee tomaattien kannattomaan päähän ristiviilto terävällä veitsellä. Viillon tulee olla vain tomaatin pinnassa. Upota tomaatit hetkeksi  kiehuvaan veteen ja nosta ne sitten heti kylmään veteen. Tämän jälkeen tomaattien kuori irtoaa helposti. Kuori tomaatit ja pilko ne pieniksi (poista kanta!). Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet hienoksi. Kuumenna oliiviöljy paistinpannulla tai kattilassa ja freesaa tomaatteja ja sipuleita siinä hetki. Lisää muut ainekset ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä vähintään puoli tuntia. Mitä pidempää jaksat haudutella, sen parempaa kastikkeesta tulee. Soseuta valmis kastike sauvasekoittimella ja anna jäähtyä hieman, ennen kun laitat sitä pizzapohjan päälle.

2 kommenttia:

  1. Minkäköhän kokoinen taikina pitäisi tehdä pellilliseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. puolikas satsi varmaan riittää pellilliseen, jos taikinan kaulii tosi ohueksi, kuten mie tein :)

      Poista