tiistai 10. heinäkuuta 2012

Suklaaöverikakku



Tässä kakussa on niin järjetön määrä suklaata, ettei voi olla enää laillista :P Aika älyttömän namia kakkua. Tein kaikki osat pohjasta lähtien omasta päästä soveltaen ja yllätyin hyvästä lopputuloksesta :) Onneksi tajusin kirjoittaa ainesuhteita ylös jo leipoessani etteivät päässeet unohtumaan.

Kun pohjaa ei paista ihan kuivaksi asti, ei kakkua tarvitse kostuttaa. Kakun kannattaa antaa tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Ganache-kuorrutus vähän pääsi miula kärsimään, kosteuden takia siihen tuli tuollaisia kiekuroita. Se onkin järkevämpi tehdä vasta tarjoulupäivänä.

Jos suklaan määrää haluaa vähän hillitä, voi pintaan tehdä esimerkiksi raikkaan marjakiilteen tai suklaakerman sijaan käyttää tavallista kermavaahtoa :)

Pohja

200g tummaa suklaata
200g voita
5 munaa (isoja)
3dl sokeria
3½dl jauhoja
1tl leivinjauhetta
2rkl kaakaojauhetta

Voitele ja korppujahota kakkuvuoka. Sulata voi ja suklaa kattilassa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää vaahtoon vähän jäähtynyt suklaa-voiseos. Sekoita jauhot, leivinjauho ja kaakaojauhe ja siivilöi ne taikinaan. Sekoita varovaisesti nostellen, ettei taikina lässähdä. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin 45-50 minuuttia. Puolivälissä paistoa kakun päälle kannattaa laittaa vuoan kokoinen leivinpaperiympyrä, jottei pinta pala. Kakun tulisi olla keskeltä juuri ja juuri kypsä, keskelle pistettyyn hammastikkuun saa jäädä ihan vähän tahmaista sisusta, mutta kakku ei saa kuitenkaan hyllyä. Kumoa kakku paiston jälkeen leivinpaperille ja anna jäähtyä hyvin ennen leikkaamista.

Täytteet:

Valkosuklaamousse

200g valkosuklaata
2 munaa
3dl kuohukermaa
2tl vaniljasokeria

Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi (niin kovaksi, että kulhon voi vaikka kääntää ylösalaisin). Vatkaa myös kerma omassa kulhossaan. Sekoita kermavaahtoon vaniljasokeri ja suklaasula ja nostele suklaakerma sitten varovasti valkuaisvaahtoo. Ole tarkkana, ettet sekoita liikaa ja lässäytä vaahtoa.

Tummasuklaamousse

200g tummaa suklaata
2 munaa
3dl kuohukermaa

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi (niin kovaksi, että kulhon voi vaikka kääntää ylösalaisin). Vatkaa myös kerma omassa kulhossaan. Sekoita keltuaiset suklkaasulaan ja lisää seos sitten kermavaahtoon. Nostele suklaakerma varovasti valkuaisvaahtoon, varo tässäkin vaahdon lässähtämistä!

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan ja laita toiseen väliin suklaamousse ja toiseen valkosuklaamousse. Kakku kannattaa koota paistovuokaansa, jotta mousset eivät valu. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään 5 tuntia, mieluiten seuraavaan päivään. Koristele kakku mieluiten tarjoilupäivänä.

Suklaaganache

200g tummaa suklaata
1dl kuohukermaa

Kuumenna kerma kattilassa, älä kuitenkaan keitä. Lisää joukkoon pilkottu suklaa ja sekoittele, kunnes suklaa on täysin sulanut. Anna jäähtyä vähän ja kaada sitten kakun päälle, jotta se kuorruttuu tasaisesti. HUOM! Jos haluat, että kuorrutetta riittää tämän kokoisen kakun reunoillekkin hyvin, tee 1,5kertainen annos.

Suklaakerma

4dl kuohukermaa
 300g tummaa suklaata (vähempikin riittää, silloin kermasta ei vaan tule noin tummaa ja vahvasti suklaista)

Sulata suklaa ja anna sen jäähtyä hieman. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen suklaasula. Käytä kermavaahdon tavoin.

1 kommentti:

  1. Ihania reseptejä sinulla! Tämä suklaaöverikakku ainakin kuulostaa herrrrkulliselta! :P

    Suussasulavaa rakkautta

    VastaaPoista